lokakuuta 2019 | SELKEÄSTI KAUNISTA

Sisustussuunnittelijaksi



Keskiviikkona oli ensimmäinen päivä, kohti unelmaa. Tätä hetkeä onkin odotettu jo tovi. Keväällä en päässyt opiskelemaan Aaltoo sisusrtusarkkitehdiksi, joten seuraavalle vuodelle keksin tavan, jolla pääsen lähemmäksi tavoitettani.

Sisustussuunnittelija opinnot kestää vuoden verran ja uskon, että koulutus avaa monta ovea tulevaisuudessa. Luon opiskelusta postaussarjan, joissa tulen kertomaan tarkemmin opiskelusta ja tulevaisuudessa katsotaan, minne tämä koulutus minut johdattaa.

Aloitin koulutuksen Sisustus Akatemiassa ja opetus tapahtuu monimuoto toteutuksena. Joensuussa ei ole ollenkaan mahdollisuutta opiskella alaa. Opetus tapahtuu Kuopiossa, jonne ajelen aina illaksi. Tässä tilanteessa minulla on monta avointa ovea, joita kohti voin lähteä opiskelut suoritettua.



Kerron muutaman kysymyksen avulla opiskelun lähtökohdista.

Miten valitsin opiskelun?

Viime keväänä Aalto yliopisto ei ollut kaukana. Olin ajatellut jo etukäteen, että haluan viedä eteenpäin itseäni mahdollisen välivuoden aikana. Viime alkuvuodesta tein suunnitelman, jonka mukana selvitin paljon käytännönasioita. Sisustus Akatemia tuntui parhaimmalta ja kiinnostavimmalta vaihtoehdolta, mikäli korkeakoulupaikka ei vielä irtoaisi.

Tein jo lukion ohella paljon töitä ja osittain töitä oli niin paljon, että koulu jäi todella vähän aikaa. Välivuotena halusin ottaa rennommin ja tehdä töitä oman tulevaisuuden eteen. Paljon mietittiinkin, että mitä haluan ja mitä haluan tehdä.

Mitä odotan sisustusopinnoilta?

Opiskelua tulee olemaan paljon ja odotan innolla varsinkin keittiö-, väri- ja valaistussuunnittelua. Opinnot myös mahdollistavat töiden tekemistä mielenkiinnonkohteen parissa ja viemään omaa tietoutta eteenpäin. Opintojen aikana tulen varmasti löytämään myös meidän kotoamme epäkohtia, joita hipistellä.

Nyt kun opintoja on takana muutama päivä, on jo uutta tietotta suunnittelijan työstä tullut. Innolla jään odottamaan ensi kevättä, jolloin jo konkreettisesti osaa hahmottaa opittuja asioita.

Miten koulutukseen pääsi?

Opinnot ovat ns. yksityisen oppilaitoksen opintoja, joten opiskelu on maksullista. Koulutukseen hyväksyttiin hakemuksen perusteella ilmottautumisjärjestyksessä.





Jännitin opintojen alkamista aivan turhaan. Minua pintapuolin jännitti se, että olin todennäköisimmin nuorimmasta päästä opiskeluryhmää. Kuitenkin tärkeintä on tehdä sitä mitä tykkää ja haluaa, eikä asia onneksi vaivannut minua sen koommin.

Opintojen aloitus oli kaksipäiväinen, joten olimme oman porukan kesken ns. minilomalla Kuopiossa, Rauhalahdessa. Tulen myös laittamaan opintojen kuulumisia instagramini puolelle. Käykäähän laittamassa sivu seurantaan.

Lue myös:

Olohuoneen syysilme

Veera.H



SHARE:

Lomavinkki Vuokattiin




Meillä päin vietellään parhaillaan syysloma. Edellisessä postauksessa paljastinkin, että matkasimme viime perjantaina Kainuun maisemiin, Vuokattiin.

Vietämme lomaa Holiday Club Katinkullassa. Täällä riittää ihailtavaa luonnonhelmassa viihtyville ja myös kotimaanmatkailusta pitäville. Vuokatin aktiviteetit ovat huippuluokkaa ja tarjoavat tekemistä perheeen pienemmille asti. Vuosien varrella ei ole tullut kertaakaan mieleen, että viettäsimme lomamme jossain muussa paikassa.




Kun aletaan miettimään reissua, haluan lomailla kauniissa ja puhtaassa ympäristössä. Vuokatti on minulle jo entuudestaan aika tuttu paikka. Vuokatti kuitenkin täyttää kaikki ne kriteerit, joita kotimaan matkailussa arvostan. Täällä löytyy myös monipuoliset lenkkimaastot, jossa koirakaveritkin tykkää ulkoilla.

Vaikka ulkomailla käyminen on mukavaa, on kotimaassakin vielä paljon nähtävää. Suomessa on paljon kohteita niin kaupungin sykkeestä luonnon helmaan. Vuokatissa yhdistyy monipuolinen tekeminen koko perheelle tai pieni rentoutuminen kaksistaan.




Jokaiselle jotakin periaatteella on aika osuva tapa alkaa suunnittelemaan reissua. Olipa se sitten rentoutumista kylpylässä, luonnosta nauttimista tai liikunnallisia mahdollisuuksia.
Meidän päivään sisältyy jonkinlainen reippailuretki. Vuokatinvaarat tarjoavat monipuolisia ulkoilureittejä jylhillä maisemilla. Täällä on myös monipuoliset liikuntamahdollisuudet golfista ryhmäliikuntoihin. Superparkista löytyy monenlaista tekemistä perheen pienemmille, vanhemmalle ikäpovelle riittää tekemistä retkeilystä tai hemmottelusta. Ilta on hyvä päättää kylpylän spa tunnelmaan. Oma lempiasia kylpylässä on ulkona sijaitsevat savusaunat, paljut ja lampi.

Meidän perheen sisarruksilla on yhteinen viikko-osake Holiday Club Katinkultaan. Sen myötä palaamme jokainen vuosi näihin samoihin maisemiin. On mukava viettää viikko perheen kanssa kerran vuodessa. Tämäkin syysloma on nostanut monia muistoja mieleen lapsuuden tekemisistä. Viikko-osake mökki on suuri, johon mahtuu myös meidänkin laajentunut perhe. Toinen majoitusvaihtoehto on perinteinen hotelli, mikä sopii minilomalle ja pienemmälle seurueelle.




Jos siis pohdit vielä loma tekemistä, tässä löytyy oiva vaihtoehto. Jo muutaman päivän irtiotto vie ajatukset muualle ja antaa puhtia tulevaan talveen. Täällä voisi olla ihanaa viettää aikaa myös joulun alla!

Psst. Holiday Clubista löydät myös todella edullisia tutustumislomia noin satasella!


Lomaterkuin,


SHARE:

Kurkistus tulevaan talveen

Meillä alkoi syysloma viikko ja matkustimme Kainuun maisemiin. Täällä suurin osa lehdistä on paikoitellen tipahtaneet pois. Tästä pisteestä ei olekkaan pitkä matka talven puolelle.

Kylmentyvien ja pimenevien päivien jälkeen on ihana kömpiä löhösohvalle ja aukaista hyvä ohjelma tai kirja. Talvisin ei tule lähdettyä ihan huvikseen minne vain. Silloin on ihana somistaa pakkastunnelmaa lämpimien sisätilojen äärelle. 

Päätinkin vähän fiilistellä etukäteen ja jakaa seuraavan talven sisustuksesta tärppejä sinulle!

Miltä näyttää seuraavan talven sisustus sisustajan näkökulmasta?


Yleisesti talvella nähdään tummia sävyjä ja pyöreitä muotoja. Avainsanoja sisustuksessa ovat kutsuvuus, tunnelma ja mukavuus. Mikä olisi ihanampaa kuin kotoilu, eritoten kun koti täyttää äskeisiä kriteereitä. Jaan teille seuraavaksi omat vinkkini, miten luoda talven tunnelmaa pienillä jutuilla kotiisi.

Marimekko ja Ikea ideat

Marimekolta tuli paljon uutuuksia syksyn ja talven sesonkiin. Etenkin musta väri esiintyy uutuustuotteissa hyvinkin paljon. Poimintana Marimekolta on Kuusikossa -kuosi, jota saa tänä talvena myös mustalla pohjalla. Kuosi käy hyvin niin jouluun kuin talveen. Lisäksi pidän sen ajattomuudesta. 

Tämän vuoden Marimekon syksy-talvi mallistossa saapui myös aivan ihania keramiikka uutuuksia, joista löydät tuotteita moneen eri käyttötarkoitukseen ja tunnelmaan. Omat lempparit uutuuksista on Ketunmarja -muki ja Musta Ming -maljakko.

Lähde: Finnish Design Shop

Lähde: Finnish Design Shop
Ikea julkaisi äskettäin heidän joulu/talvi malliston. Värmer -mallisto on erittäin maanläheinen ja pelkistetty. Ikeasta saa pienelläkin budjetilla tulevan talvet trendit kotiin. Mallisto sisältää pyöreitä muotoja, epäsymmetrisyyttä ja yksinkertaista muotoilua. Erityisesti malliston värimaailma on ympärivuotinen. 

Ikealta tuli myös Joulu 2019 -mallisto verkkosivuille, jossa erityisesti pisti silmään kranssipohja ja kynttilänjalka. Pohjaan on helppo tehdä juuri omanlainen kranssi. Lisäksi pohjassa on huomioitu kiinnitysrengas valmiina.

Lähde: Ikea

Värit, materiaalit ja muodot

Muutaman vuoden aikana mm. tummansininen -ja vihreä sekä petrooli ovat olleet suuri trendi. Petrooli on ollut hittisävy myös korosteseinän värinä. Näiden värien rinnalle alkaa hiipimään myös tummat seesteiset sävyt, ruskea ja korallinpunainen. Valkoisuus saa ympärilleen tummia, tunnelmallisia ja murrettuja värejä.

Talven sisustus pukee ylleen pyöreitä muotoja ja yksinkertaisia esineitä. Selkeys ja yksinkertaisuus yhdistettynä murrettuihin sävyihin ja luonnomateriaaleihin tulee olemaan tulevan talven sisustuksen linja. Luonnonmateriaalejen lisäksi myös puunväri tulee olemaan suosittua ja haluttua. Veikkaankin, että tummat puunsävyt kasvattavat talven aikana suosiotaan ja hiipivät takaisin kymmenen vuoden tauon jälkeen.

Lähde: Society of Lifestyle

Valaisimet

Riisipaperi varjostimet lämpimillä valoilla tuo lämpöistä tunnelmaa talvi-illan keskellä. Myös puiset luonnolliset valaisimet tulee talven sisustuksessa esiin. Tuttuun tapaan kynttilä sesonki alkaa pian ja kohta pääsetkin tunnelmoimaan hämärässä miljöössä kynttilävalon ääressä. Trendikkäitä kynttilän sävyjä tulee olemaan mm. harmaa, beige ja valkoinen.

Lähde: Muurla
Nousiko sinulle ideoita tulevalle talvelle, joita haluaisit toteuttaa? Tykkää, jaa ja kommentoi.

Terkuin,








SHARE:

Olohuoneen pehmeät värit



Tänä vuonna minua on alkanut kiehtomaan murretut maanläheiset sävyt. Niiden ympärille on ollut helppo tuoda myös muita värejä ympärille. Valoisana vuodenaikana on mukava kaivaa kaapista kirkkaita tyynynpäällisiä, mutta taas lähentyvä pimeys on vallannut osittain mielen. Edellisessä postauksessa paljastin, etten ole kummoinen kausi sisustaja. Tykkään kuitenkin eri sävyillä tuoda sesonkiin tuomaa fiilistä.

Olohuoneessa meillä on Annon Rae matto. Tähän mattoon ollaan oltu todella tyytyväisiä ja matto on myös mieleinen pienelle karvakaverille. Matolla on myös ollut merkitys sävyjen muodostumisessa, koska onhan se yksi katseenvangitsija.



Ostan joka viikko aina uuden kukkakimpun kotiin. Otin edellisestä kimpusta kaksi laukka leikkokukkaa pieneen Marimekon maljakkoon. Näissä nousee hennosti esille itselle mieluisia sävyjä, vaikka ovatkin jo hieman nuukahtuneita. Nämä onkin tarkoitus antaa täysin kuivahtaa ja kasvattaa omaa kuivakukka kokoelmaa.

Itsessään valkoinen huone antaa vapaat kädet luoda ympärille mieluisan kokonaisuuden. Vaikka meilläkin olisi mahdollisuus maalata huoneita, olemme päättäneet satsata kokonaan täysin omaan kotiin. Harkinnassa on ollut tovin jo paljon sirompi sohva. Tämäkin päästään toteuttamaan sitten suurempien neliöiden äärellä.




Minulle tärkeintä on hankkia ajattomia huonekaluja ja tekstiilejä. Näin ne kestävät aikaa ja voi ottaa uudelleen käyttöön ajan mittaan. Yksi lemppari asia on Marimekon Basket tyynynpäällinen. Tämä on yksi vakkari valinta tilaan kuin tilaan.

Näkyykö teillä lämpimät syksyn sävyt kodissanne?

Lue myös:

Meidän uusi kesäpaikka
Mökin sisustuksen lopputulos

Veera.H


SHARE:

Tervetuloa: Vinkit toimivaan eteiseen



 
Ensimmäistä kertaa blogissa pääsen esittelemään meidän asunnon sisääntuloa! Eteisen vastapäätä on kylpyhuone, joka on osoittautunut enemmän kuin hyväksi koiran rapatassujen kanssa. Tässä asunnossa eteinen on jätetty tilavaksi ja johdonmukaiseksi, joka johtaa loppujen lopuksi keittiö-olohuoneeseen.

Kaksion eteinen on yllättävän tilava. Aikaisempien asuntojen eteiset olivat jätetty ahtaiksi. Luksusta tuo myös eteisen senkki, jonne meidän kolmen tavarat mahtuvat mainiosti. Pieniä projekteja eteisessä vielä on. Helppohoitoinen matto pitäisi löytää ulko-ovesta kylpyhuoneeseen olevalle käytävälle. Monissa blogeissa on otettu esille VM-carpetin Elsa mattoa, johon täytyykin tutustua.




Alkuviikolla löysin kukkakaupasta viininpunaisia heiniä. Ihastuin näihin heti ja paikkakin oli näille mietitty valmiiksi jo entuudestaan. En ole hirmuinen sesonkisisustaja, mutta pienillä asioilla saa luotua fiilistä. 

Vinkit toimivaan eteiseen

  1. Säilytystilan tarve on eteisessä suuri. Hanki naulakko, johon mahtuu useampikin vaate. Samalla tila pysyy siistinä.
  2. Hanki lipasto tai senkki, johon voi järjestää avaimet, lompakon, pipot ja lapaset. 
  3. Aseta istuin, johon on mukava istua ja solmia kengännauhat.
  4. Sijoita mattoon, joka on helppo imuroida ja pitää puhtaana.
  5. Hanki kokovartalopeili, josta on helppo vilkaista ennen lähtöä. Meillä peili on liukuovikaapiston yhteydessä. 



Tilasin Habitare messujen aikaan Hakolalta Moon rahin. Tämä pääsi väripilkuksi eteiseen. Eteisemme suurin miinus on sen pimeys. Auringonvaloa saadaan nauttia alkuillasta vain vähän aikaa, joten muutaman viherkasvin olenkin onnistunut tappamaan.

Terkuin,





SHARE:

Haku

Blog Design Created by pipdig