Torstain kuulumiset | SELKEÄSTI KAUNISTA

Torstain kuulumiset



Viikko on tähän asti mennyt kauhealla vauhdilla. Ensimmäisenä on pakko mainita tiistaista. Joulupaketissa tuli jälleen edellisvuosien tapaan kasvohoito lahjakortti. Heti tamminkuun alussa varailinkin ajan viime tiistaiksi. Oli ihana saada vapaapäivään ripaus luksusta ja kyllä iho kiittää! Talvisin muutenkin iho on jo entuudestaan kuiva, niin omien ihonhoitorutiinien rinnalle tämä oli piristävä lisä.

Tänään olisi tarkoitus jatkaa jo ennestään aloitettuja koulutöitä. Paljon asiaa yhdessä työssä ja vielä useampi työ päällekkäin. Vaikka aikaa nyt olisi, niin aina jotakin pientä puuhaa löytyy jostakin. Aamulla viimeistelin myös vuoden blogivuoden loppuun. Onpas innostavaa nähdä vuoden blogiaiheet!



Vuoden ihan ensimmäisessä postauksessa kirjoittelinkin jo alkaneesta ruokavalion muutoksesta. Mietin viime vuoden lopussa ketogeenista ruokavaliota, mutta tähän en uskalla lähteä. Oon enemmän sillä linjalla, että terveellisellä ruokavaliolla ja liikunnalla saa tarpeeksi muutosta. Eikä koko elämää voi elää pelkästään dietin varassa.

Ruokavalioon katsominen alkoi jo viimevuoden puolella. Tänään ostin 6 kuukauden urheiluvalmennuksen. Vaikka oon koko elämäni harrastanut urheilua, on jo tovin tuntunut siltä, että halun viedä tätä jonnekkin uuteen suuntaan. Innokkaana odotan, jos jotakin tästä valmennukselta jäisi käteen! :)

Koko viikonloppu meneekin päivineen Kuopiossa opetellessa valaistus- ja kylpyhuonesuunnittelua! Samalla olisi myös muutama yritysvierailu, joten tuleva loppuviikko opettelen intensiivisesti näitä asioita. Minusta on motivoivaa opiskella laajempia kokonaisuuksia. Kirjaa nopeasti vilkaisten näidenkin suunnittelussa on yllättävän monta eri asiaa ja osa-aluetta. Yritän laittaa myös päivistä jotakin instagramin puolelle, ota sivu seurantaan tästä.



Tänään vielä ajattelin käydä pitkän lenkin koirien kanssa kävelemässä joenrannalla. Illalla otan esiin säästelemäni tammikuun Deko lehden ja illalla katsoa juuri aloittamaani Netflix sarjaa.

Terveisin
Veera.H
Lue myös:

Nojatuoli haaveita
Sisustussuunnittelijaksi
SHARE:

2 kommenttia

  1. Mukavia valkoisia Bisoneja. Eikös nämä Bisonit ole kovia kantamaan ulkonta rapakelillä kuraa sisälle? :) Miten koti pysyy puhtaana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rapakelit ovat haastavia näiden kanssa! Meillä eteisen vastapäätä on kylpyhuone, jonne koirat menevät suoraan rapakeleillä. Se on helpottanut kuran ja hiekan kantautumista muualle asuntoon. Tästä rodusta ei irtoa karvaa, joten huonekaluista ei löydy irtokarvoja. Hiekkaa ja roskaa toki kantautuu ja ne siivotaan sitten pois :)

      Poista

Haku

Blog Design Created by pipdig