Joulupuu - se jokavuotinen tunnelman luoja | SELKEÄSTI KAUNISTA

Joulupuu - se jokavuotinen tunnelman luoja




Pitkä odotus palkittin tänään. Uskallauduin eilen nostamaan kuusen sisälle sulamaan. Kuusen sulatukseen perehdyin todenteolla, sillä oikein tehtynä se pidentää kuusen "elinikää". Kuusen sulatus, pystytys ja koristelu on jokavuotinen perinne ja tänä jouluna se tapahtui ehkä jopa etuajassa. Kokeilussa onkin, toimiiko pitkä sulatus pitämään kuusen elossa loppiaiseen saakka!


Joulukuusen koristeluun toin hieman muutoksia aikaisempiin vuosiin verrattuna. Kysymys olikin palloja vai jotakin erilaista. Vanhat kuusenkoristeet saivatkin väistyä, eikä kuuseni ole tänä jouluna perinteinen palloineen ja koristenauhoineen. Kuusen koristeet löytyivät H&M homesta ja niitä saa tilattua myös verkkokaupasta alennuksesta. Uudet koristeet onkin joulun rakkauden aiheeni!



Kuusi on tänäkin vuonna tuuhea. Viimevuotiseen tapaan kuusi hankittiin Tokmannilta verkkopussissa. Joskus olen ollut näihin hyvinkin skeptinen ja mielessä onkin ollut, kuinka kauan kuusi kestäisi. Edellisenä jouluna saimme melkein loppiaiseen asti nauttia kuusen tuomasta tunnelmasta ja aidosta tuoksusta. Viime vuonna yllätyin todenteolla, kun kuusi oli tuuhea. Niinpä päätin tänäkin vuonna ostaa kuusen tutusta paikasta. 

Pienet kuuset ovat luotuja pieniin tiloihin ja ne eivät vie kauheasti tilaa! Pieni kuusi tuo myös kodikkuutta ja tunnelmaa kotiin. Kuusi oli taas eritäin hyvä valinta, vaikkasitä etukäteen ei nähnytkään.

Lue myös:

Talven 2020 trendikatsaus

Veera.H


SHARE:

1 kommentti

  1. Voi miten söpö kuusi! Ihana kun se on tuollainen pöyheä! ♥

    https://www.stoori.fi/mahdollisesti-ehka/

    VastaaPoista

Haku

Blog Design Created by pipdig